torstai 10. marraskuuta 2011

kuka kirjoittaa ja mitä täällä oikein tapahtuu

Eli nyt kun olen enemmän (tai vähemmän...) menestyksekkäästi kokeillut miten ihmeessä tämä homma toimii (=osaan kirjoittaa :) + osaan lisätä kuvia :) muuten homma edelleen ihan hakusessa...) niin lienee hyvä hetki kertoa vähän tarkemmin kuka täällä juttelee ja mitä ja mistä. Kuten tuossa sivummalla kerrotaankin, tekstiä latelee kolmenkympin paremmalle puolelle ehtinyt naisihminen Kanta-Hämeestä. Ja mukana seikkailevat siis pikkuneidit Elsamaria ja Annaliisa, lisäksi taustalla pyörii vaihtelevaa näkyvyyttä saava kaheli kissakolmikko.

Tapahtumapaikkana vuosisadan alkupuolen talo, jota on nyt tässä hetki rempattu ja loppua ei näy. Eli teksteissä tulee näkymään remontin auvoa ja onnea... ja tietysti sitten niitä valmiiksi asti sisutettuja huoneita ja tiloja. Sisustus ja vanhat talot on minulle jonkun tasoinen intohimo, joku viisaampi saattaisi kutsua pakkomielteeksi, mutta itse pidän enemmän tuosta intohimo-sanasta... Rakastuin talossa sen huvikumpumaisuuten ja vanhuuteen, lisäbonusta antoi kummallisuus ja se, että talon entinen omistaja oli taikuri! Tässä aluksi muutama kuva edes melkein valmiista olkkarista, edes yhdestä nurkasta ;)






Vakkari tapahtumapaikka nro 2 on äipälle ja usein lapsillekin melkein kuin toinen koti, eli työpaikka. Työt ja työpäivät kuluvat vaatteiden ja asusteiden parissa, suunnittelua, myyntiä, kiroilua, luomista, vähän lisää kiroilua ja ihania hetkiä upeiden ihmisten ja ihanien tuotteiden parissa!! Uusimpana juttuna työn saralla on silverjungle tuotemerkki, jonka myötä päästään tekemään kiinnostavaa tuotekehitystä ja tarjoamaan toivottavasti hyvälaatuisia ja kivannäköisiä vaihtoehtoja olemassaolevalle tarjonnalle. Mutta siis vaatteita, vaatteita ja vielä lisää vaatteita, ja kotona vielä piles of vaatteita ja loads of kenkiä ja laukkuja... Ihanaa sanon minä ja huudan samalla lisää tilaaaa!!

Haluaisin myös hieman valottaa teille syytä tämän blogin nimeen. Tärkein syy on varmasti se, kuka olen ja millainen haluan olla; haluan pystyä näkemään elämässä ja arjessa ne kauniit asiat, olla ottamatta jokaista kaunista päivää itsestäänselvyytenä, olla ottamatta mitään hetkeä itsestäänselvyytenä ja muistaa olla nöyrä mutta silti uskoa itseeni. Positiivisuus on välillä liian tylsä sana siihen mitä elämänasenne mielestäni pitäisi olla, enemmän sellaista Carpe diem - mutta muista samalla seuraukset äläkä satuta muita matkalla -meininkiä  hakusessa minulla. Hutiin menee hyvä yritys yhdeksän kertaa kymmenestä, mutta onpahan ainakin varaa parantaa :)
Elämäni on ollut kaiken kaikkiaan aika kummallista, jatkuvaa muuttoa ja muutoksia, ihmisten menettämistä ja uusien ihanien ihmisten elämään saamista. Joskus olisi kelvannut vähän enemän standardikaavan mukainen paketti elämäksi. MUTTA ilman elettyjä hetkiä, ilman kirottuja päiviä ja tuhansia pakattuja matkalaukkuja ja pahvilaatikoita, en olisi kuka olen; onnellinen äiti, onnellisessa kodissa (paitsi että voi h****tti kun aamulla ärsytti törmätä sirkkeliin pimeässä huoneessa lapsen lämpimämpää pukua etsiessä!!!) ja saan vielä tehdä työtä jota rakastan! Että ei kai tässä auta kun todeta että eiköhän sieltä se hopeareunus jostain aina lopulta löydy!

Päättäisin tämän vuodatuksen vanhemman tyttäreni elämänviisauteen: "sehän on äiti silleen että mä rakastan sua mutta tärkeetä olis silti että tanssitaan oravatanssi kaks kertaa ja sit vielä kaks".  Ja sithän me tanssittiin :)

3 kommenttia:

Monalisa kirjoitti...

Täällä odotetaan kovasti niitä kuvia :)

Niinamaria kirjoitti...

Kiva kiva :) arvaa menikö mulla öö paljon aikaa kun etin että miten tähän kommenttiin vastataan... Mutta maanantaina, tästä pidetään kiinni!

Monalisa kirjoitti...

;) Se oppitunti tais jäädä meiltä väliin. Ihania kuvia olit laittanut, et kannatti odottaa.